Suomalainen maito pääosassa S-ryhmän valikoimissa myös jatkossa

Kolme S-ryhmän alueosuuskauppaa on vaihtanut vuoden tauon jälkeen tuoremaidon päätoimittajan Valiosta takaisin Arla Ingmaniin.
– Kyseessä on täysin normaali, kilpailutukseen perustuva valikoimaratkaisu, jossa asiaa on punnittu paitsi kustannusten ja hinnan kannalta, myös logistisesta näkökulmasta, SOK:n pääjohtajan sijainen Antti Sippola toteaa.

S-ryhmän myymälöissä Arla Ingmanin tuotemerkillä myytävä tuoremaito on täysin suomalaista alkuperää.

– Valikoimissamme oleva Arla Ingmanin tuotemerkillä myytävä maito on 100-prosenttisesti suomalaista, suomalaisten maidontuottajien suomalaisista lehmistä lypsämää, Antti Sippola korostaa.

Vaikka osuuskauppa olisi vaihtanut maidon päätoimittajan Arla Ingmaniin, löytyy Valion perusmaitoa ainakin suurimmista myymälöistä myös muutoksen jälkeen.

– Aiemmasta toimintamallista poiketen Valion perusmaito jää hyllyihin myös kaikissa niissä toimittajavaihdoksen tehneissä toimipaikoissa, joissa hyllytilaa riittää.

Myös Valion erikoismaitoja myydään S-ryhmässä entiseen tapaan.

– Molemmat tavarantoimittajat ovat meille erittäin tärkeitä yhteistyökumppaneita, Sippola painottaa.

Ruotsalaisen maidon jakelu ei ole laajentunut

S-ryhmän valikoimissa on vuoden 2009 helmikuusta alkaen ollut myös Arlan tuotemerkillä myytävää ruotsalaista tuoremaitoa.

– Ruotsalainen tuoremaito on valikoimissa puhtaasti hintasyistä, sillä on asiakkaita, joille edullinen hinta on tärkein ostopäätökseen vaikuttava tekijä. Ruotsalaisen maidon jakelua ei kuitenkaan ole laajennettu sen markkinoille tulon jälkeen, Sippola kertoo.

Sippola korostaa, että S-ryhmän tehtävänä on tarjota asiakkaille vaihtoehtoja.

– Meidän tehtävämme on tarjota kattava valikoima, josta asiakas voi tehdä valinnan omien arvostustensa mukaisesti.

SOK

S-ryhmän toimialat ovat marketkauppa, liikennemyymälä- ja polttonestekauppa, tavaratalo- ja erikoisliikekauppa, matkailu- ja ravitsemiskauppa, auto- ja autotarvikekauppa sekä maatalouskauppa. Lisäksi S-ryhmään kuuluvat h...

Näytä lisää


  Yhteyshenkilö  
  • Päivi Nummi
  • Communications Officer
  •  

Liitetiedostot

 
 
 
 
Social Media Pitch:
Suomalainen maito pääosassa S-ryhmän valikoimissa myös jatkossa