Golftähti Ursula Wikström ja TDC yhteistyöhön

Ursula Wikström ja tietoliikenneoperaattori TDC ovat solmineet sopimuksen, jolla TDC tukee yhden Suomen lupaavimman naisgolftähden uraa kohti huippua.  Ursula Wikström siirtyi ammattilaiseksi vuonna 2004 ja on voittanut jo sitä ennen kuusitoista Suomen mestaruutta ja kolme Pohjoismaiden mestaruutta.

”Golf on meilläkin talon suosikkiharrastuksia, joten tällainen tilaisuus sopi meille loistavasti”, toteaa TDC:n toimitusjohtaja Esa Parjanen tyytyväisenä. Parjanen viihtyy itsekin pelikentillä aina aikataulun salliessa.”On hienoa päästä tukemaan nousevaa nuorta kykyä, jonka näytöt ovat jo nyt maailmanluokkaa”, hän jatkaa.

Takana ennätyskausi

Ursula Wikströmillä on menossa nyt seitsemäs täysi kausi naisten Eurooppa Tourilla. Top ten -sijoituksia uralle mahtuu kaikkiaan yhdeksän, joista parhaimpana kolme kakkossijaa. Kausi 2009 oli Wikströmille tähän astisista paras. Vantaalainen sijoittui kiertueen rahalistalla sijalle 18 reilun 81 500 euron ansioillaan ja parannusta edelliskaudesta tuli 12 sijaa. 

Kuluva kausi ei Wikströmiltä ole sujunut aivan viime vuoden malliin ja kun edessä on vielä kahdeksan osakilpailua, on sijoitus Order of Merit -listalla 50.  

– Alkukausi sujui ihan suunnitelmien mukaan, mutta tällä hetkellä peli tuntuu vähän ristiriitaiselta. Moni asia pelissä on mennyt eteenpäin, mutta tuloksen tekemisen taito tuntuu hävinneen kokonaan. Peli on kuitenkin parempaa, kuin miltä se viime aikaisten tulosten valossa näyttää. Muutama pieni asia kun saadaan vielä kliksahtamaan toiseen suuntaan, niin tuloksetkin varmasti paranevat, toteaa Wikström. 

Viime viikonloppuna Helsingin Talissa pelatun Finnair Ladies Mastersin jälkeen Wikström suuntaa Itävallan Wiener Neustadtiin, jossa jo perjantaina käynnistyy kiertueen seuraava osakilpailu. 

– Itävallan kisa pelataan tutussa paikassa ja pidän kentästä kovasti. Mieheni Mika tulee vielä caddieksi, joten senkin suhteen on mukava lähteä taas pelaamaan, kertoi Wikström. 

TDC:n kanssa syntyneestä yhteistyösopimuksesta Wikström on myös innoissaan. 

– Tämä on itselleni ensimmäinen näkyvämpi yhteistyösopimus ja olen iloinen, että se syntyi juuri TDC:n kanssa. Yhteistyökumppanit ovat varsin tärkeä osa ammattilaisurheilijan tukiverkostoa. Omalta osaltani se helpottaa keskittymistä itse golfiin ja muuhun oleelliseen, kun ympärillä on ihmisiä ja yhteistyökumppaneita auttamassa eteenpäin.

Lisätietoja:

Juha Taskinen, Hellesmedia
p. 0400 491492
 

Esa Parjanen, TDC Oy
p. 050 994 2410

TDC on poikkeuksellinen tietoliikennekumppani. Muutamme rohkeasti pohjoismaisen ja paikallisen televiestinnän. Liikeideamme on tarjota paras data-, internet- ja puheliikenteen IP-pohjainen ratkaisu yrityksille, yhteisöille ja julkishallinnon organisaatioille suoraan ja yhdessä strategisten kumppaneiden kanssa. Yksilölliset viestintäratkaisut toteutetaan tukemaan ja kehittämään asiakasyritysten liiketoimintaa. TDC:llä on maayhtiöt kaikissa Pohjoismaissa: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2009  noin 35,9 miljardia Tanskan kruunua eli noin 4,8 miljardia euroa ja henkilöstöä noin 13 000. TDC Customer Support on palkittu kaksi kertaa arvonimellä Vuoden HelpDesk. Palvelemme huumorilla ja sydämellä. Hoidamme asiat kerralla kuntoon. www.tdc.fi.

TDC

TDC. Yritysten operaattori, jolle palvelu on ykkösasia. Me TDC:llä keskitymme yritysasiakkaisiin ja tarjoamme heille paitsi liiketoimintaa tukevat telepalvelut myös markkinoiden parhaan asiakaskokemuksen. Valtakunnalline...

Näytä lisää


  Yhteyshenkilö  
  • Tea Lindroos
  • Communications Officer
  • 050 994 2312
  •  
 
 
 
 
Social Media Pitch:
Golftähti Ursula Wikström ja TDC yhteistyöhön