CapMan Infran toisen rahaston varainkeruu päätökseen, 375 miljoonan euron rahasto on kooltaan kaksinkertainen edeltäjäänsä verrattuna
CapMan Infra lehdistötiedote29.4.2024 klo 09:00 CapMan Infran toisen rahaston varainkeruu päätökseen, 375 miljoonan euron rahasto on kooltaan kaksinkertainen edeltäjäänsä verrattuna CapMan Nordic Infrastructure II -rahasto keräsi yli 375 miljoonan euron pääoman. Vuonna 2022 perustettu rahasto on tehnyt jo neljä sijoitusta ja jatkaa sijoittamista strategiansa mukaisesti pohjoismaiseen energia-, liikenne- ja telekommunikaatioinfrastruktuuriin. CapMan Infra on kerännyt vuodesta 2017 lähtien yhteensä noin 800 miljoonaa euroa pääomia, joiden sijoittamisesta huolehtii Helsingissä ja